haku: @supervisor Helander, Vilhelm / yhteensä: 146
viite: 33 / 146
| Tekijä: | Latikka, Jyrki |
| Työn nimi: | Tila ja valo - myöhäisbarokin sakraalin arkkitehtuurin ilmaisukeinoista |
| Space and Light as a Means of Expression in Late Baroque Sacral Architecture | |
| Julkaisutyyppi: | Diplomityö |
| Julkaisuvuosi: | 1999 |
| Sivut: | Kieli: fin |
| Koulu/Laitos/Osasto: | Arkkitehtiosasto |
| Oppiaine: | Arkkitehtuurin historia (A-27) |
| Valvoja: | Helander, Vilhelm |
| Ohjaaja: | |
| Sijainti: | P1 Ark A | Arkisto |
| Tiivistelmä (fin): | Diplomityöni käsittelee päivänvalon merkitystä barokkikirkkojen valaistuksessa, varsinkin Etelä-Saksan myöhäisbarokissa, jossa yhdistyivät kaikki keskeiset barokkiarkkitehtuurin aspektit ja Euroopan erilaiset taiteelliset virtaukset. Valaistukseen liittyy olennaisesti myös kyseisten tilojen muoto ja rakenne, siis se mitä valaistaan. Alussa käsittelen sakraalien rakennusten suuntaamisen ja rakenteen historiaa, varsinkin Bysanttia ja goottilaisia katedraaleja ja hallikirkkoja. Aikakausia yhdistää barokkiin poikkeuksellinen halu korvata muurimaiset seinät luurankorakenteella, jolloin tilasta ja valosta on tullut keskeinen arkkitehtoninen tekijä. Lisäksi niille on yhteistä kristilliseen teologiaan vaikuttaneen uusplatonismin käsitys, jonka mukaan valon avulla voidaan saada yhteys Jumalaan pimeyden edustaessa pahuutta. Renessanssia olen käsitellyt sangen laajasti, sillä muutokset yhteiskunnassa, katolisen kirkon hajaantuminen ja vastauskonpuhdistuksen suostutteleva retoriikka vaikuttivat oleellisesti barokin aikakauteen ja ajatteluun. Myös arkkitehtuurin arvostus kohosi rakennustaiteen noustessa kuvanveiston ja maalaustaiteen rinnalle. Trenton kirkolliskokouksen yhteydessä käytiin laaja teoreettinen keskustelu kirkkoarkkitehtuurista ja rakennuttajille ja arkkitehdeille annettiin säännöt, joista barokin aikana ei juurikaan keskusteltu. Myös barokkiarkkitehtuurille tyypillinen ovaali pohjakaavio kehittyi renessanssin keskeiskirkkoihanteesta. Roomalaisen barokin arkkitehdeistä olen ottanut mukaan Beminin, Borrominin ja da Cortonan, joiden kaikkien kirkoissa valaistuksella oli keskeinen merkitys. Samalla he edustivat eri tapoja käyttää luonnonvaloa ja kehittivät ne keinot, joita käytettiin myöhäisbarokin loppuun asti. Ranskalaisista arkkitehdeista mukaan on mahtunut vain Francois Mansart, ei niinkään valaistuksen takia, vaan niiden rakenteellisten uudistusten vuoksi, joista tuli oli oleellinen osa myöhäisbarokin arkkitehtuuria. Borrominin ohella piemontelainen Guarini oli keskieurooppalaisen barokkiarkkitehtuurin tärkein esikuva. Molempien arkkitehtuurissa on yhtymäkohtia gotiikkaan ja onkin luontevaa, että saksalaiset, jotka olivat pyrkineet yhtenäiseen sisätilaan jo gotiikassa omaksuivat heidän lähestymistapojaan. Kun Saksa oli toipunut kolmikymmenvuotisesta sodasta rakennustoiminta lähti liikkeelle nopeimmin Itävallassa ja siihen liitetyssä Böömissä. Wienissä kehittyi keisarin valtaa korostava "valtakunnan tyyli" ja kirkkorakennusten kannalta tärkeämpää onkin, miten saksalaiset Dientzenhoferit kehittivät Böömissä Guarinin tilallisista järjestelmistä yleisen, joustavan metodin, jonka avulla keskeinen arkkitehtoninen ongelma: pitkitetyn ja keskeistilan yhdistäminen voitiin helposti ratkaista. Dientzenhoferit olivat lähtöisin Baijerista, jonka perinteisen seinäpilarikirkon soveltamisella oli oleellinen merkitys heidän arkkitehtuurissaan. Siten on luonnollista, että Dientzenhofereiden uutuudet omaksuttiin nopeasti myös Baijerissa, siihen liittyvässä Schwabenissa sekä Balthasar Neumannin ansiosta myös Frankenissa. Baijerissa esiintyi rinnakkain sekä berniniläinen, dramaattisiin tehoihin ja tumman ja vaalean vastakohtiin perustuva lähestymistapa Asam-veljesten johdolla että yleisempi, lisääntyvää vaaleutta tavoitteleva pyrkimys, jonka vei pisimmälle sangen tuntemattomaksi jäänyt kansanarkkitehti Dominikus Zimmermann. Varsinkin hänen päätyössään, Wiesin pyhiinvaelluskirkossa suoran ja epäsuoran, monikertaisesti heijastuvan hajavalon ansiosta valo näyttää syntyvän rakennuksen sisäpuolella ja tuntuu kirkkaudessaan voittavan jopa auringon. Koska diplomityöni lähtökohta oli kartoittaa, mitä valaistuksesta barokkiarkkitehtuurissa on sanottu, ei Iopputulos voi olla myöskään minkään hypoteesin todistaminen. Suuri yllätys oli, miten vähän eksplisiittistä aiheesta on kirjoitettu ottaen huomioon, että valaistusta on kuitenkin pitkään pidetty barokkiarkkitehtuurin olennaisena osana. |
| ED: | 1999-10-04 |
INSSI tietueen numero: 14829
+ lisää koriin
INSSI